Suomen Skoottericlubi
Sauna & Run elokuun lopulla
S&R pidetään huikeissa ajelumerkeissä 28.-30.8.2026 tapahtumakeskuksena Scandic Aulanko Hämeenlinna. Tapahtumassa on uusi konsepti. Kylpylä kuuluu majoitukseen ja sitä myös käytetään! Tähän elämystapahtumaan Sinun pitää osallistua! Kohteen valinta perustuu kevään jäsenkyselyn tuloksiin.
Osallistua voi kolmella tavalla:
- Mahdollisuus on olla mukana koko viikonloppu (suositeltavin)
- Yhden yön tekniikalla (pe-la tai la-su)
- Osallistua pelkkään lauantain ajelutapahtumaan.
Yöpymiset kukin varaa itse ja lisäksi jokaisen tulee tähän tapahtumaan myös ilmoittautua Skoottericlubin lomakkeella.
Osallistuminen kustantaa 20 euroa jäseneltä ja 40 euroa ei-jäseneltä. Hinta on sama kaikissa tapauksissa, siis jos on paikalla koko viikonlopun tai osan siitä taikka on vain lauantain ajelulla. Osallistumismaksua ei edellytetä mukana olevalta seuralaiselta, joka ei varsinaisesti osallistu tapahtumaohjelmiin.
Huomaa, että osallistumishinta ei sisällä majoitusta, kylpylää eikä ruokia. Osallistumismaksu tulee olla maksettu ennen kun ilmoittaudut. Osallistumismaksua ei palauteta, vaikka et paikalle saapuisikaan.
Toimi näin:
- Hanki uusittu seurapaita kerhokaupasta (vahva suositus hankkia mukaan).
- Varaa hotelli Scandikin nettivarauksesta (jos yövyt, mikä on suositeltavinta).
- Maksa osallistumismaksu (viimeistään 7.8..2026).
- Ilmoittaudu verkkolomakkeella tapahtumaan (viimeistään pe 7.8.2026).
Tarkemmat ohjelmatiedot ilmoittautuneille
Suomen Skootteriklubi
Skootterilla on lysti ajella myös porukalla
Skootteriporukalla voidaan kokoontua viikonlopuksi yhteen tai sitten kaffekupin, leivoksen, grillipalan tai kauniin kesämaiseman ääreen muuten vaan. Eri puolilla Suomea on skootteristien kokoontumisia, joista jaetaan tietoa mm. sosiaalisen median kautta. Yhteiseen tekemiseen voi kuulua kauneimmat ajoreitit tai parhaat muurinpohjaletut. Osa tapahtumista on spontaaneja ”ajeluja” joista kuulee erilaisissa kokoontumisissa samanmielisiltä. Skoottericlubin järjestämä skootteriparaati on yksi vuoden kohokohdista.
Suomen Skoottericlubi on Suomen motoristien kattojärjestön SMOTOn ja Vespa World Clubin jäsen
Vespa kaiken ikää. Joillekin harrastajista Vespa on skootterin synonyymi. SSC on ainoa suomalainen skootterikerho, joka on hyväksytty viralliseksi jäseneksi kansainväliseen Vespakerhojen katto-organisaatioon VWC:iin. (Vespa World Club). Jatkossa kansainvälistä toimintaa hoidetaan klubin jaoston Vespa Scooterclub Suomi VSCS – VSCF ry kautta, joka tulee edustamaan vespistejä vespistien kattojärjestön Vespa World Clubin sekä sen eurooppalaisen alajaoston toiminnassa. Suomen Skoottericlubi on järjestänyt matkoja vespistien kansainvälisiin kokoontumisiin jo pitkään.
Suomen Skoottericlubin jäsenenä käytössäsi on myös SMOTON:n jäsenedut ja myös Suomen Moottoriliiton jäsenedut ovat käytössä SMOTO-jäsenyyden kautta. Jäsenmaksun maksettuasi saat jäsenkortin, jolla voit kyseisen jäsenyytesi vahvistaa tarvittaessa.
Jotkut skootterit on vaan nättejä ja jotkut on tarkoitettu kulkemaan.
Maksiskootterit ja muoviluodit. Useat moottoripyörävalmistajat valmistavat erityisesti matka-ajoon tarkoitettuja maksiskoottereita, joissa on perusskootteriin verrattuna isompi moottori ja pidempi akseliväli. Maksiskootteristien tapahtumat sisältävät usein pidempiä päivittäisiä ajomatkoja ja ajokkien varustelun painopiste on ajomukavuudessa. Maksiharrastajien joukossa tapaat saman mielisiä ja voitte yhdessä miettiä sopivia ajoja kohti auringonnousua. Kyllä sinne joskus pienemmälläkin mahtuu…
Suomen skoottericlubi SSC on perustettu 1984
Mukavia muistoja. Skootterointi on elämyksiä ja yhteisiä muistoja. Muistot voi tallentaa valokuviksi ja niitä voi jakaa ystävien kanssa sosiaalisessa mediassa tai muuten vaan. Kuvien ja matkakertomusten kautta joku toinen voi saada kipinän elämänsä reissuun ja samalla tarinat voivat auttaa välttämään virheitä ajojen suunnittelussa. Skoottericlubi julkaisema Potkulauta sisältää myös matkakertomuksia ja muita juttuja harrastuksen parista.
Skootteri voi olla myös keräilyesine
Tekniikkaa. Skoottereilla on yli 70 vuotta vanhat perinteet ja vanhoja peltiskoottereita kaksitahtimoottoreineen on vielä jäljellä paljon. Vanha tekniikka kiinnostaa monia – ehkä joku latolöytö odottaa vielä ottajaansa. Kokeneiden harrastajien keskuudessa voi kuulla yllättävät ratkaisut käyntihäiriöihin ja toki vanhoilla vehkeillä ajavat keräävät kadun varren katseet porukka-ajoissaan. Toiminnan tuoksinassa tieto vaihtaa omistajaa – joskus myös skootteri.
Jäsenille 2-4 kertaa vuodessa
Potkulauta-lehti
Potkulautaa on julkaistu jo vuodesta 1986. Alkuvuosina se oli nimeltään Skootteri
Seuraa meitä somessa!
Suomen Skoottericlubi Facebookissa
Suomen Skoottericlubi Instagramissa
